ISÄNMAAN
ISÄTTÖMÄT
Pohjois-Savon Sotaorvot ry
RAUHA OLI TOTTA
Helatorstaina 10.5.1945 kokoontui 30 000 ihmisen väkijoukko juhlimaan toisen maailmansodan päättymistä Helsingin Rautatientorille suureen rauhanjuhlaan.
SA-kuva
Runneltua maata alettiin rakentaa uudelleen
- synnytettiin suuret ikäluokat
- maksettiin sotakorvauksia
- asutettiin siirtoväkeä
SA-kuvia
SURURISTI
Kaatuneen leskelle, vanhimmalle tyttärelle tai äidille annettiin 4. luokan Vapaudenristi mustassa nauhassa.
Kaatunut sotilas nähtiin uhrina isänmaalle ja jumalalle. Naisen odotettiin jatkavan pyhänä olemista, ja sotalesken uudelleen avioituminen nähtiin usein moraalisesti arveluttavana. Yksi kirkon kehotuksista heille kuului: ”Älkää antako polun sankarihaudoille ruohottua”.
Kuitenkaan vähävaraisilla maaseudun naisilla ei ollut mahdollisuutta käydä tallaamassa hautausmaan polkuja, eikä kynttilöitäkään ollut vara ostaa. Sotakummeilta tulleissa paketeissa olleet kynttilätkin saattoivat olla vain lyhyitä, osaksi poltettuja kuusenkynttilän pätkiä.
Haudoilla käynti yleistyi Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Tapa yleistyi ensin sankarihaudoilla ja pian muillakin.
”Lyhyt on lapsen suru” sanottiin
Kuvituskuva
Sota oli jättänyt jälkeensä
n. 50 000 sotaorpoa
Heistä ei puhuttu
SA-kuva
Isää kuitenkin kaivattiin
Ikävän peittivät alleen työnteko ja huoli äidin pärjäämisestä
Onko mitään kauheampaa kuin äidin valitus? Jos maailmassa on jokin ehdoton sääntö, niin se on, että äitien pitäisi olla aina kunnossa. (Eeva Kilpi)
Neljä–viisikymmentäluvun vaihteen suomalainen pientila oli mikrokosmos, jossa ihminen älyllisenä luonnonolentona eli evoluutionsa huipulla. Se oli selviytymisympäristö,joka vaati pienyhteisöltä ja sen yksilöiltä jatkuvia järkeen ja kokemukseen perustuvia luovia ratkaisuja. Aurinkoenergian muuttaminen vuodenkierron mittaan ravintorasvoiksi ja eläin- tai kasvisvalkuaiseksi sekä polttoaineeksi,vaati kaikki ominaisuudet, joita Homo Sapiensilla on älykkäänä kädellisenä. (Raittila, H.)
SOTAKUMMITOIMINTA
Mannerheim-liiton sotakummivaliokunta oli sodan aikana jakanut avustuksia sotaorvoille sotakummien kautta. Rauhan tultua sotaorpojen asia ei enää ollut ajankohtainen. Ulko- ja sisäpoliittiset pulmat askarruttivat mieliä.
Sotakummeiksi hankittiin yksityisiä henkilöitä tai yhteisöjä, jotka sitoutuivat kuukausittain suorittamaan avustuksensa kummilapselleen. Kummisuhteen tuli olla mahdollisimman läheinen, ja äideille oli annettava henkistä tukea kasvatustyössä.
Sotakummitoiminnasta tuli kansanliike, johon tuhannet yksityishenkilöt ja yritykset osallistuivat. Noin 50 000 sotaorvosta yli 12 000:lla oli ruotsalaiset sotakummit, yli 4 000:lla sveitsiläiset ja liki 3 000:lla tanskalaiset. Kotimaisia henkilökummeja oli yli 10 000.
Kansainväliset kummisuhteet säilyivät monessa tapauksessa 1950-luvun lopulle saakka, mutta 1944 jälkeen kotimaiset lahjoitukset loppuivat. Asevelihengen aika oli ohi.
SA-kuva
MEIDÄT UNOHDETTIIN
SA-kuva
MYYNIRAHA SOTALESKILLE
Isäpuolen tulee elättää
Jos sotaleski avioitui uudelleen, sai hän ns. myynirahan, eli kolmen vuoden leskeneläkkeen kerralla, minkä jälkeen eläke lakkasi.
SA-kuva
KOULUTUSTUKI
Kuva Aino Tapanisen kotiarkistosta
Sotaorvon tulisi saada ammatillista koulutusta
Sosiaaliseen nousuun
ei kannustettu
Työhuoltolain mukaan kansakoulun päättäneen sotaorvon tulisi saada ammatillista koulutusta, joka olisi samantasoista koulutusta, jonka isä olisi eläessään pystynyt kustantamaan.
Poikkeustapauksissa koulutusta voitiin pidentää ja tukea apurahalla.
SOTAORPOPATSAS
Lappeenrannan sankarihautausmaalla paljastettiin 12.8.2012 Sotaorpopatsas.
Kuva: Aino Tapaninen
OMAT
YHDISTYKSET
Kuva Pohjois-Savon sotaorpojen arkistosta
Ensimmäinen yhdistys
perustettiin
v. 1999 Lappeenrantaan.
PERUSTETTIIN OMAT YHDISTYKSET
Pohjois-Savon Sotaorvot ry perustettiin
Kuopioon vuonna 2017
vuonna 2023
Liityttiin Kaatuneitten Omaisten Liittoon
VALTAKUNNALLISET HENGELLISET
JA KULTTUURIPÄIVÄT
Osallistutaan vuosittain Kaatuneitten Omaisten Liiton ja vuorossa olevan yhdistyksen yhdessä järjestämille kaksipäiväisille päiville.
Kuopiossa päivät järjestettiin yhdessä Ylä-Savon sotaorpojen kanssa Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna 2018 , mistä saatiin valtioneuvostolta kunniakirja.
TUNNUSTUS
Monen vaiheen jälkeen tunnusti valtiovalta viimein sotaorpojen olemassaolon ja myönsi jokaiselle rekisteröityneelle 16 000:lle sotaorvolle sotaorpotunnuksen.
KIRJA MUISTAA
Hiljainen sukupolvi alkoi muistella ja julkaista kokemuksiaan.
Vuonna 2011 koottiin 46:n Pohjois-Savon sotaorvon tarinat ja isien kuvat Me isänmaan isättömät -kirjaksi.
“Kunniallisia ihmisiä oltiin, saatiin Suomi nousemaan pystyyn. Hankittiin talot ja tavarat, kun siihen kerran yllytettiin. Ja seurattiin järkyttyneinä sivusta sodan jälkeen syntyneiden menoa, he kun sekoittivat kylmäpäisesti pakan. Oltiin varmoja, että elämä tulee rankaisemaan heitä. Mutta ei se rankaissut. Huimapäät istuvat nyt päättäjien palleilla.”
(Lardot 2006, 197.)
Perinnetyö
Pohjois-Savon Sotaorvot ry liittyi kesällä 2023 jäseneksi Sotien 1939 – 1945 Pohjois-Savon perinneyhdistykseen
Muistot eivät ole pelkästään kielteisiä
Opittiin äidin rinnalla tekemään työtä, kun oli pakko.
Sota-aikana harjaantuneita selviytymiskykyjä tarvitaan myös oman aikamme muutoshakuisessa yhteiskunnassa.
Hän poistuu; kuudes ikäkausi tulee:
Sukissa, halatissa, laiha raukka,
Nenällä lasit, laukku kupeella,
Jalassa nuorten päiväin säästöhousut,
Juur´ laajat lanteille jo kuihtuneille;
Matala basso-ääni, muuttuneena
Taas lapsen diskantiksi, soi piipittäen
Ja värähdellen, viime näytös vihdoin
Ja tämän vaiherikkaan jutun loppu,
On toinen lapsuus, muisto mennyttä,
Ja samoin näkö, maku, hampaat kaikki
Shakespeare
Aino Tapaninen 2024